Vaalipäivä

Tänään on vaalipäivä, ja monet ovat ennakkoäänensä antaneet jo aiemmin.

Olemme keskustelleet Vihdin kehittämisestä, elinkeinorakenteen monipuolistamisesta ja yritysten tarpeista, palvelujen parantamisesta, koulujen ja sivistystoimen tärkeydestä, maahanmuutosta, joukkoliikenteen merkityksestä, energiaratkaisuista, kylien omaleimaisuudesta, digitalisaatiosta, tuntikehyksestä, taiteesta, tietoon pohjautuvasta päätöksenteosta, kaavoituksesta, kevyen liikenteen väylistä, lentokentistä, sähköautoista, yhdenvertaisuudesta ja niin monesta muusta kunnan kannalta tärkeästä asiasta, kukin omien painotustensa mukaisesti. Olemme tavanneet ihmisiä torilla ja kylillä ja terasseilla, juoneet kahvia ja syöneet makkaraa, tai mitä nyt kukin onkaan löytänyt. Olemme kertoneet ajatuksistamme ja kuunnelleet kohtaamiemme ihmisten toiveita ja näkemyksiä, ja kenties jopa oppineet toisiltamme.

Nämä ovat kaikki tärkeitä asioita.

Mutta pohjimmiltaan, isossa kuvassa, kaikkein tärkeintä meille kaikille on ympäristö ja yhteistyö, sillä ilman niitä meillä ei ole mitään.
Ketkä ikinä valtuustoon päätyvätkään, tehkää hyviä ja laajasti hyvinvoinnin huomioon ottavia tulevaisuuteen kantavia päätöksiä.

Kiitos kaikille hyvistä keskusteluista!

Vaalirauhaa toivotellen.

Jätä kommentti