Mediassa, somessa ja kahvipöytäkeskusteluissa nousee usein esiin ehdokkaiden, ryhmien sekä vaaliohjelmien lupaukset soteuudistuksen palveluja parantavasta vaikutuksesta – ja parannustoiveiden aiheuttamista kustannuksista. Toiveiden tynnyrit maksavat, mutta onko osa tynnyreistä pullollaan kustannussäästöjä tuovaa taikajuomaa?
Soteuudistuksessa useimpia kiinnostaa eniten se, pääseekö jatkossa tarpeen tullen ripeästi hoitoon, onko lähin terveyskeskus helposti saavutettavissa, saako ikäihminen hoivaa, löytääkö asunnoton kodin, saako vähävarainen lapsiperhe apua ja vastaavat käytännön asiat. Soteuudistuksessa on nimenomaan kyse mielenterveyspalveluista, neuvoloista, lääkärin saatavuudesta ja kotihoidosta. Siksi näistä ydinasioista pitää myös puhua.
Apua tarvitsevan on saatava palvelua kohtuullisessa ajassa. Varhainen ongelmiin puuttuminen ja niiden ratkaiseminen on paitsi oikein ja luo hyvinvointia, säästää myös selvää rahaa. Hoidon saamisen pitkittyminen vastaavasti maksaa, vähentää onnellisuutta ja voi pahimmillaan olla jopa kohtalokasta. Esimerkiksi matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen tarjoaminen ja ripeä palvelujen piiriin pääsy on aivan olennaista, mutta tällä hetkellä jonot ovat liian pitkiä.
Talouden kannalta taas asiaa on tarkasteltava kokonaisuutena. Jos ongelmin hoitoa lykätään esimerkiksi nopeita kustannussäästöjä tavoitellen, kasvaa erikoissairaanhoidon tarve – ja sepä vasta onkin kallista. Osaoptimoinnin sijaan pitää aina katsoa kokonaisuutta. Suomen sotejärjestelmän ongelmat ovat ennen kaikkea saatavuudessa ja ennaltaehkäisyssä. Ilman ennaltaehkäisyn selvää kehittämistä kustannusten nousupaine vie mahdollisuuksia saatavuuden parantamiseen.
On tärkeää ymmärtää, että ennaltaehkäisyyn sijoitettu euro tuo sijoituksen moninkertaisesti takaisin ja lisää myös ihmisten hyvinvointia.
Hallintohimmeleitä aivan perustellusti pelkäävän lohduksi pitää todeta, että soteuudistus itse asiassa tehostaa hallintoa ja sujuvoittaa päätöksentekoa, kun hyvinvointialueen monesta toimijasta siirrytään yhteen. Tähän asti samoja hallinnollisia tehtäviä on tehty sadoissa kunnissa tai kuntayhtymissä, jatkossa 21 hyvinvointialueella. Tästä syntyy aikamoinen mahdollisuus kustannussäästöihin. Sama yksiköiden vähenemisen tehostava vaikutus pätee hallinnon lisäksi it-järjestelmiin, tuotantoprosesseihin ja vaikkapa hankintayksiköihin. Järjestelmät pitää rakentaa siten, että ne tukevat tehokkaita prosesseja ja vähentävät sellaista soteammattilaisten tekemää manuaalista työtä, joka on pois asiakastyöstä. Hoitohistoriasta saatavaa tietoa hyödyntävillä järjestelmillä voidaan jatkossa mahdollistaa merkittävästi parempi ennaltaehkäisevä ja yksilöllinen hoito, kunhan se tehdään tietoturvallisesti ja asiakasta kunnioittaen. Ennaltaehkäisyn tehostaminen tietojärjestelmiä hyödyntäen tuo jälleen yhden tavan hillitä kustannusten kasvua.
Itse lähdin ehdolle puolustaakseni hyvinvointierojen kaventamista, yhdenvertaisuutta, matalan kynnyksen lähipalveluja, toimivia digipalveluja sekä sote-henkilöstön hyvinvointia. Mutta jos uudistuksen perustuksia nyt ei rakenneta oikein, tuhrautuu rajallisia voimavaroja. Siksi uudistuksen alkuvaiheessa olennaisinta on rakentaa toimiva ja järkevästi johdettu organisaatio, hallintomalli, toimivat tietojärjestelmät ja sujuvat prosessit. Ilman niitä käytännön tasolla ei saavuteta niitä hyötyjä, jotka uudistuksen myötä on nyt mahdollista saavuttaa.
Valtuuston tehtävänä on luoda terveydenhuollon, sosiaalialan ja pelastustoimen ammattilaisille toimintaedellytykset hoitamalla taloutta, luomalla pätevä palvelustrategia, jonka toteutumista myös seurataan – ja huolehtimalla siitä, että henkilöstö voi hyvin ja pystyy tekemään työnsä. Kun tämä toteutuu, avautuu muutama toiveiden tynnyri, myös se josta löytyy kustannussäästöjen elintärkeä eliksiiri.
Vaalipäivän paras vinkki on vaikuttaa parantavasti Länsi-Uudenmaan hyvinvointiin kirjoittamalla äänestyslappuun numero 444.
Pete Simontschuk 