Lyhyesti: Olen ratkaisukeskeinen IT-asiantuntija, joka perustaa päätöksenteon tietoon ja jonka mielestä tiede, taide, sivistys, kulttuuri ja koulutus ovat avaimia hyvän tulevaisuuden luomiseen. Terve talous edellyttää pitkäjänteistä ja asiantuntevaa suunnittelua sekä ymmärrystä yritystoiminnan olennaisen tärkeästä osuudesta kestävän kasvun luomisessa. Kaiken toiminnan tulee rakentua ekologisesti kestävälle pohjalle, jotta meillä olisi tulevaisuudessakin edellytyksiä hyvän elämän rakentamiselle. Lisää minusta täällä.
Tulevaisuuden Vihti on taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä sekä tasa-arvoinen kunta, jossa peruspalvelut toimivat ja yritykset menestyvät. Rohkeutta tarvitaan mm. koulu-, liikenne- ja energiaratkaisuihin. Omaleimaiset kylät ja lumoava luonto ovat suuria vahvuuksiamme, pidetään niistä kiinni.
Hyvinvointialueella tarvitaan edelleen aikalailla samoja rakennuspalikoita, joita listasin edellisen aluevaalien jälkeen tänne.
Mitä Vihdistä puuttuu? Ainakin junarata, jolla henkilöliikennettä (tulossa myöhemmin), toimiva joukkoliikenne (ei ihan heti tulossa) – ja elokuvajuhlat.
Tuohon viimeiseen puutteeseen ollaan puuhailtu korjausta kevään ja kesän aikana. Lopputuloksena Vihti saa hyvän mielen elokuviin keskittyvän leffafestarin: Pahantorjuja. Elokuvia esitetään kirkonkylällä Vihdin Kinossa ja ulkoilmanäytöksenä Vihdin kesäteatterissa (joo, on siellä katettu katsomo) ja ruokaa saa Kinon aukiolta ja kylänraitilta. Ja juomaakin, mutta siitä lisää myöhemmin.
Olen Pete(r) Simontschuk, kotoisin Espoosta, ja olen asunut nyt yli 20 vuotta Vihdissä Tervalammella. Tervalampi on tuttu paikka jo lapsuudesta, sillä täällä asuu myös sukulaisia. Elokisoista onkin muistoja jo lapsuudesta!
Luen paljon sekä tietokirjallisuutta että fiktiota, kasvatan onnistuneesti chilejä ja toistaiseksi vähemmän onnistuneesti outoja puita, ulkoilen (enemmänkin voisi), pelailen (surkealla tasolla), rakentelen sähköisiä menopelejä, valokuvaan (joskin enää lähinnä puhelimella, paras kamera on se mikä on mukana), ja soitan kitaraa nykyään ehkä kolme kertaa vuodessa. Saatanpa joskus ratsastaakin.
Lukeminen kannattaa aina. Varsinkin kesällä ulkona, kun on lukukaverina kukkakärpänen. Tunnistaako joku teoksen?
Chocolate caramel jolokia, melko tulinen chili
Hillaa löytyy Palojärveltä
Kaikenlaisia kameroita on hyllyssä, mutta useimmat kuvat otan puhelimella.
Sähköllä toimivia menopelejä työn alla
Aloitin pari vuotta sitten todella pitkän tauon jälkeen uudellen pelaamisen. Tietäjät tietää, ettei näillä statseilla vielä varsinaisesti CS:ssä juhlita.
Kitaraa voisi kai soittaa useamminkin.
Lasimaalaus Hviträskissä: Olga Gummerus-Ehrström – Kilpakosijat / Rival Suitors, yksityiskohta.
Joskus voi ratsastaakin. Kuva: Sunni Krug
Työkseni toimin IT-asiantuntijana Aalto-yliopistossa Solutions for Teaching and Learning -tiimissä keskittyen lähinnä erilaisten opetukseen liittyvien media- ja esitystekniikan järjestelmäratkaisujen ja opetustilojen kehittämiseen. Myös teknologian saavutettavuusasiat ovat osa työtäni, samoin kuin teknologiaan suoraan tai välillisesti liittyvien trendien seuraaminen. Digitalisaation toteuttaminen vaatii prosessien tehostamisen lisäksi yleensä ymmärrystä asiakokonaisuuksien moniulotteisista keskinäisistä riippuvuuksista: yksi asia vaikuttaa toiseen ja kolmanteen, nämä vaikuttavat keskenään ja ne yhdessä vaikuttavat ensimmäiseen – ja niin edelleen. Samalla tavoin esimerkiksi kunnan toiminnot ovat joukko toisiinsa riippuvuussuhteessa olevia toimintoja eivätkä useinkaan aivan yksiulotteisia, ja näiden vaikutusten ymmärtäminen on tärkeää.
Aiemmin olen toiminut media-alalla kuvaajana, editoijana, monikameraohjaajana ja käyttömestarina sekä tehnyt viestintää ja mainoksia sekä printti- että sähköiseen mediaan ja toiminut media-alan yrittäjänä. Kouluttamisestakin on kokemusta. Livetuotannot vetivät puoleensa sen verran, että palasin 2024 tekemään av-ohjausta Kiekko-Espoon peleihin Metro Arenalle.
Miksi
Politiikka on minulle sillä tavoin kovin tuttua, että seuraan sitä aktiivisesti paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ja osallistun myös mielelläni keskusteluun, mutta myös sillä tavoin uutta, etten ole koskaan toiminut missään polittisessa luottamustoimessa. Arvostan kovasti kaikkia niitä ihmisiä, jotka haluavat antaa panoksensa paikalliseen päätöksentekoon. Haluen kuitenkin tarjota myös omaa työpanostani ja osaamistani yhteisten asioiden hoitamiseen. Teen yhteistyötä kaikkien kanssa, sillä se on ainoa tapa saada asioita eteenpäin.
Arvot
Minulle tärkeitä ja toimintaani ohjaavia arvoja ovat ympäristön hyvinvointi ja ihmisten yhdenvertaisuus.
Aikamme suurin haaste on ilmastonmuutos ja ympäristön tila muiltakin osin. Se olisi oikeastaan pitänyt jo paljon aiemmin ja laajemmin ymmärtää aikansa suurimmaksi ongelmaksi, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Tämä globaali ongelma näkyy enenevässä määrin paikallisella tasolla niin kunnan päätöksenteossa kuin jokaisen henkilökohtaisessa elämässäkin. Meidän on arjessamme omaksuttava uusia kestävän kehityksen tapoja, malleja ja ratkaisuja hyvin nopeasti, ja jotkut näistä muutoksista voivat tuntua hankaliltakin. Mutta mitä kauemmin viivyttelemme, sitä suuremmaksi ongelmat kasvavat ja sitä rankempiin keinoihin joudumme turvautumaan. Ekologisen jälleenrakentamisen yhteydessä tulee kuitenkin aina huolehtia siitä, että kaikki toimet tehdään oikeudenmukaisella ja yhdenvertaisella tavalla.
Ihmisten yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja perusoikeudet ovat jokaiselle tuttuja, ja usein ne nähdään itsestäänselvyytenä. Vaikka Suomessa esimerkiksi sananvapautta pidetään oletuksena, sitä uhkaa esimerkiksi verkossa leviävä vihapuhe ja maalittaminen. Muutaman vuoden takaisessa tutkimuksessa Suomi nähtiin Euroopan rasistisimpana maana. Tasa-arvo ei vieläkään täysin toteudu työelämässä. Syrjintää esiintyy paljon. Siksi yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien toteutumista pitää edelleen parantaa ja aktiivisesti vaalia – ja vastavasti eriarvoisuuden kasvua esimerkiksi talouden, terveyden, koulutuksen ja sosiaalisen ulottuvuuden osalta tulee torjua.
Näitä kahta arvoa yhdistää oikeastaan yksi asia, johon ne voi tiivistää: kunnioitus. Meidän pitäisi muistaa kunnioittaa enemmän toisiamme ja ympäristöämme. Paikallispolitiikan tasolla kunnioituksen periaatteen voi nähdä vaikuttavan niin laajasti kaikkeen tekemiseen, että sen pitäisi oikeastaan näkyä jo kunnan strategiassakin.
Miten
Päätöksenteon tulee pohjautua tietoon. Päätösten taustalle tulee löytää sekä dataa että asiantuntijoita, joilla on syvällistä ymmärrystä aihepiiristä. Haluan kuitenkin itsekin perehtyä asioihin riittävällä tasolla, jotta osaan esittää oikeat kysymykset oikeille henkilöille ja ymmärrän kokonaiskuvan. Pelkällä näppituntumalla syntyy harvoin hyviä tuloksia, mutta toisinaan päätöksiä joudutaan tekemään myös vajaan tiedon valossa. Tällöinkin olisi hyvä kyetä ymmärtämän syy-seuraussuhteita ja ennakoimaan suorien vaikutusten lisäksi myös välillisiä vaikutuksia. Ratkaisut löytyvät kuitenkin aina, kun vain halukkuutta niiden löytämiseen on riittävästi.
Tietoon perustuvan strategisen johtamisen periaate on jo Vihdissä käytössä, ja tätä tulee kehittää siten, että ajantasainen tilannekuva ja tulevaisuuteen suuntaava ote näkyvät strategiassa selkeinä tavoitteina, joiden toteutumista myös seurataan säännöllisesti, avoimesti ja läpinäkyvästi. Kuntalaisten osallistamista olisi hyvä lisätä. Tämä kaikki vaatinee jatkossa yhä parempia digitaalisia prosesseja, tiedon parempaa jakamista ja avoimia rajapintoja – nämä tehostavat toimintaa, vähentävät turhaa työtä ja lisäävät avoimuutta, mutta myös mahdollistavat julkisesti kerätyn yhteisen datan käytön monissa uusissa palveluissa, joita emme vielä osaa edes ennakoida.
Missä
Vaikka Nummelan alue on kunnan tulevaisuuden kannalta olennainen, tulee myös kirkonkylän ja muiden keskusten alueita kehittää jatkuvasti. Vihdin omaleimaiset kylät ovat kuntamme vahvuus, kyliä ei saa päästää kuihtumaan pelkiksi nukkumalähiöiksi. Tämä ei ole nollasummapeliä! Yhden alueen kehittäminen tukee koko kuntaa eikä ole muilta pois.
Mitä
Kaavoitus, koulutus, kouluratkaisut ja nuorten hyvinvointi, julkinen liikenne, kevyen liikenteen väylät, energiaratkaisut, yrittäjäystävällisyys, viherviihtyvyys, digitalisaatio, kunnan prosessien kehittäminen ja automatisointi, avoimet rajapinnat, tiedon hyötykäyttö ja tiedolla johtaminen sekä kestävän kehityksen yhdistäminen järkevään taloudenpitoon ovat ratkaisevia tekijöitä kunnan elinvoimaisuuden vahvistamisessa. Taustalla vaikuttavat megatrendit, jo aiemmin mainitun ilmastonmuutoksen lisäksi esimerkiksi kaupungistuminen ja väestön vanheneminen, on ymmärrettävä ja huomioitava.
Tiede, taide, sivistys, kulttuuri ja koulutus ovat avaimia hyvän tulevaisuuden luomiseen. Kulttuuriin sijoittaminen tuottaa tutkitusti moninkertaisesti hyötyjä suhteessa investointiin sekä suoraan taloudellisesti että välillisesti hyvinvoinnin ja työllisyyden kautta. Kunnan tunnettavuuden ja vetovoiman lisääjänä kulttuuri on ehkä merkittävin tekijä. Ja mitä meillä olisi ilman kotimaista, paikallista ja omaleimaista kultturia?
Laadukkaan koulutuksen järjestäminen on kunnan ykköstehtäviä. Miksi vihtiläinen koulu ei voisi olla Suomen paras?
Vihdissä pitää ponnistaa vähän enemmän, jotta saadaan alulle positiivisen kehityksen itseään ruokkiva kierre. Uusia asioita ja ratkaisuja pitää pystyä kokeilemaan rohkeammin. Tulevaisuuden haasteita ei ratkota menneisyyden keinoin.
Lyhyesti:
Perustan päätöksenteon tietoon. Suojelen sivistystä, koulutusta, kulttuuria ja ympäristöä. Autan luomaan elinvoimaista toimintaympäristöä, jossa asukkaat viihtyvät ja yritykset kasvavat kestävällä ja ympäristön huomioivalla tavalla.
Lopuksi
Elinikäisen oppimisen edellytys on elinikäinen uteliaisuus. Lifelong curiosity is the key to lifelong learning. Mitähän tuo olisi latinaksi? Saisi hienostelevan sloganin tai moton 😁