Kiitos ihan kaikille ihan ketä hyvänsä äänestäneille ja erityskiitos kaikille, jotka antoivat äänensä minulle, vihreille ja vihtiläisille.
Kiitos myös kaikille niille, joiden kanssa on ollut ilo keskustella, tehdä vaalityötä tai muuten vaan kohdata. Olette mahtavia, ja monia hyviä keskusteluja on käyty tärkeistä teemoista.
Toivotan kaikille valituille asuinkunnasta riippumatta viisautta laatia pätevä strategia, järjestää hallinto ketterästi, solmia kustannustehokkaita sopimuksia, hoitaa taloutta järkiperäisesti ja hankkia tarkoituksenmukaisia tietojärjestelmiä.
Pohjatkaa päätöksenteko tietoon ja laatikaa mittareita, jotka auttavat ymmärtämään toimien vaikuttavuutta, oli sitten kyse taloudesta, palvelun laadusta tai hoitopäätöksistä. Reagoikaa tilannekuvan kertomiin poikkeamiin ja mahdollisiin rakenteellisiin ongelmiin herkästi ja tehkää tarvittavia ohjaustoimia.
Hyödyntäkää analytiikkaa ja ottakaa käyttöön järjestelmiä, jotka tukevat hyvinvointia ennaltaehkäisevästi ja toimivat myös hoitopäätösten tukena. Tehkää tämä tietosuoja, tietoturva, eettiset näkökulmat ja tietenkin laki ja määräykset huomioiden.
Kiinnittäkää huomiota erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiiin, palvelujen saatavuuteen ja ihmisten yhdenvertaiseen kohteluun.
Rakentakaa ehyitä hoitopolkuja ja toimivia palveluintegraatioita kaikkiin tarvittaviin suuntiin. Lopettakaa ihmisten pompottelu luukulta toiselle ja kaatakaa funktioiden välisiä aitoja. Hyödyntäkää palvelumuotoilua ja vaatikaa ihmislähtöistä suunnittelua.
Älkää katsoko peruutuspeiliin, vaan ajatelkaa asioita alusta, hyvät käytännöt hyödyntäen ja uusia avoimin mielin miettien. Terveydenhuollon ja sosiaalitoimen painopisteen siirtäminen ennakoiviin toimiin vaatii siirtymistä datavetoiseen kulttuuriin ja siten tiedon hyödyntämiseen liittyvien kyvykkyyksien huomattavaa parantamista. Asiakkaat tarvitsevat paitsi matalan kynnyksen lähipalveluja, myös helppokäyttöisiä ja asiakaslähtöisiä sähköisiä palveluja.
Huomioikaa kaikessa tekemisessä ympäristö, ilmastovaikutukset ja eettisyys.
Muistakaa myös, että henkilökunnan hyvinvointi on kaiken perusta. Parantakaa henkilöstöjohtamista, vähentäkää hierarkiaa ja nostakaa avoin ja arvostava työkulttuuri kunniaan. Tarjotkaa henkilöstölle koulutuksia ja muita tilaisuuksia osaamisen kehittämiseen, joustoja elämäntilanteen niin vaatiessa, luokaa urapolkuja, ja pitäkää muutenkin kaikin tavoin huolta henkilöstön jaksamisesta. Laatikaa työn vaativuuden ja kuormittavuuden aidosti huomioiva palkkausjärjestelmä.
Ja lopuksi, tehkää tämä kaikki uudelleen. Tarjolle tulee uutta tietoa, uusia tilanteita, uusia menetelmiä ja uusia mahdollisuuksia, sillä sotepalvelujen kehittäminen ja hallinnointi on iteratiivista ja jatkuvaa työtä. Ennakoikaa tulevaa tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä hyödyntäen ja tarkkailkaa trendejä ja muutosajureita, jotta ehdtte reagoida niihin ajoissa.
Hyvä tästä tulee.
Kuva: Hyvinvointialueiden viitearkkitehtuuri v1.0, ydinprosessien aliprosessien välinen vuorovaikutus
Mediassa, somessa ja kahvipöytäkeskusteluissa nousee usein esiin ehdokkaiden, ryhmien sekä vaaliohjelmien lupaukset soteuudistuksen palveluja parantavasta vaikutuksesta – ja parannustoiveiden aiheuttamista kustannuksista. Toiveiden tynnyrit maksavat, mutta onko osa tynnyreistä pullollaan kustannussäästöjä tuovaa taikajuomaa?
Soteuudistuksessa useimpia kiinnostaa eniten se, pääseekö jatkossa tarpeen tullen ripeästi hoitoon, onko lähin terveyskeskus helposti saavutettavissa, saako ikäihminen hoivaa, löytääkö asunnoton kodin, saako vähävarainen lapsiperhe apua ja vastaavat käytännön asiat. Soteuudistuksessa on nimenomaan kyse mielenterveyspalveluista, neuvoloista, lääkärin saatavuudesta ja kotihoidosta. Siksi näistä ydinasioista pitää myös puhua.
Apua tarvitsevan on saatava palvelua kohtuullisessa ajassa. Varhainen ongelmiin puuttuminen ja niiden ratkaiseminen on paitsi oikein ja luo hyvinvointia, säästää myös selvää rahaa. Hoidon saamisen pitkittyminen vastaavasti maksaa, vähentää onnellisuutta ja voi pahimmillaan olla jopa kohtalokasta. Esimerkiksi matalan kynnyksen mielenterveyspalvelujen tarjoaminen ja ripeä palvelujen piiriin pääsy on aivan olennaista, mutta tällä hetkellä jonot ovat liian pitkiä.
Talouden kannalta taas asiaa on tarkasteltava kokonaisuutena. Jos ongelmin hoitoa lykätään esimerkiksi nopeita kustannussäästöjä tavoitellen, kasvaa erikoissairaanhoidon tarve – ja sepä vasta onkin kallista. Osaoptimoinnin sijaan pitää aina katsoa kokonaisuutta. Suomen sotejärjestelmän ongelmat ovat ennen kaikkea saatavuudessa ja ennaltaehkäisyssä. Ilman ennaltaehkäisyn selvää kehittämistä kustannusten nousupaine vie mahdollisuuksia saatavuuden parantamiseen.
On tärkeää ymmärtää, että ennaltaehkäisyyn sijoitettu euro tuo sijoituksen moninkertaisesti takaisin ja lisää myös ihmisten hyvinvointia.
Hallintohimmeleitä aivan perustellusti pelkäävän lohduksi pitää todeta, että soteuudistus itse asiassa tehostaa hallintoa ja sujuvoittaa päätöksentekoa, kun hyvinvointialueen monesta toimijasta siirrytään yhteen. Tähän asti samoja hallinnollisia tehtäviä on tehty sadoissa kunnissa tai kuntayhtymissä, jatkossa 21 hyvinvointialueella. Tästä syntyy aikamoinen mahdollisuus kustannussäästöihin. Sama yksiköiden vähenemisen tehostava vaikutus pätee hallinnon lisäksi it-järjestelmiin, tuotantoprosesseihin ja vaikkapa hankintayksiköihin. Järjestelmät pitää rakentaa siten, että ne tukevat tehokkaita prosesseja ja vähentävät sellaista soteammattilaisten tekemää manuaalista työtä, joka on pois asiakastyöstä. Hoitohistoriasta saatavaa tietoa hyödyntävillä järjestelmillä voidaan jatkossa mahdollistaa merkittävästi parempi ennaltaehkäisevä ja yksilöllinen hoito, kunhan se tehdään tietoturvallisesti ja asiakasta kunnioittaen. Ennaltaehkäisyn tehostaminen tietojärjestelmiä hyödyntäen tuo jälleen yhden tavan hillitä kustannusten kasvua.
Itse lähdin ehdolle puolustaakseni hyvinvointierojen kaventamista, yhdenvertaisuutta, matalan kynnyksen lähipalveluja, toimivia digipalveluja sekä sote-henkilöstön hyvinvointia. Mutta jos uudistuksen perustuksia nyt ei rakenneta oikein, tuhrautuu rajallisia voimavaroja. Siksi uudistuksen alkuvaiheessa olennaisinta on rakentaa toimiva ja järkevästi johdettu organisaatio, hallintomalli, toimivat tietojärjestelmät ja sujuvat prosessit. Ilman niitä käytännön tasolla ei saavuteta niitä hyötyjä, jotka uudistuksen myötä on nyt mahdollista saavuttaa.
Valtuuston tehtävänä on luoda terveydenhuollon, sosiaalialan ja pelastustoimen ammattilaisille toimintaedellytykset hoitamalla taloutta, luomalla pätevä palvelustrategia, jonka toteutumista myös seurataan – ja huolehtimalla siitä, että henkilöstö voi hyvin ja pystyy tekemään työnsä. Kun tämä toteutuu, avautuu muutama toiveiden tynnyri, myös se josta löytyy kustannussäästöjen elintärkeä eliksiiri.
Vaalipäivän paras vinkki on vaikuttaa parantavasti Länsi-Uudenmaan hyvinvointiin kirjoittamalla äänestyslappuun numero 444.
Miten huolehditaan, että hyvinvointi alueilla muistetaan myös sosiaalihuollon palvelut? Suurin osa mainonnasta ja mediasta käsittelee vain terveydenhuoltoa?
Soteuudistuksen yhteydessä on todellakin keskitytty usein lähinnä terveydenhoitoon. Sosiaalipalvelut muodostavat kuitenkin varsin huomattavan osan soteratkaisun kokonaisuudesta mittaapa sitä sitten budjetin tai henkilöstön osuudella. Aivan selvää on, että sosiaalipuolelle kuuluvat asumispalvelut, kotihoito, perheasiat ja vaikkapa päihdepalvelut ovat aivan yhtä tärkeitä – ja oikeastaan ihan olennainen osa soteuudistuksen tavoittelemaa ennaltaehkäisyä.
Minä luulen (ja tämä on siis tosiaan arvaus), että sosiaalipalveluista puhutaan vähemmän siksi, että osaa niistä, vaikkapa sitä kotihoitoa, saatetaan usein luulla terveydenhuollon palveluksi. Lisäksi toimeentulotukiin, lastensuojeluun tai päihdepalveluihin liittyy edelleen leimaantumisen pelkoa, joten ehkä asioita halutaan joskus tarkoituksellakin sivuuttaa. Voi myös olla, että syrjäytymiseen ajautunut tai taloudellisiin vaikeuksia kohdannut toimeentulotuen asiakas ei aina jaksa olla kaikkein innokkain yhteiskunnalliseen keskusteluun asioita nostava aktiivi, kun on vähän muutakin mietittävää. Siksi on aivan oikein ja kohtuullista, että asioita tuovat esille ne, joilla on siihen juuri sillä hetkellä parempi mahdollisuus. Lastensuojelu, asumispalvelut ja jossain määrin myös vammaispalvelut on kyllä jonkin verran näkyneet keskustelussa.
Sosiaalipalveluita koskee aika pitkälle samat ongelmat ja toisaalta parannusmahdollisuudet kuin terveydenhoitoakin. Hyvinvointialueilla on aika paljon valinnanvaraa sosiaalipalveluiden järjestämisessä. Esimerkiksi palveluasumisen tarpeen määrää voidan nyt tarkastella paremmin koko alueella eikä vain yksittäisessä kunnassa, kolmannen sektorin kanssa voidaan toivottovasti suunnitelmallisemmin kehittää yhteistyötä ja lastensuojelun voimavaroja voidaan käyttää tehokkaammin.
Ne ongelmatkin ovat sitten samoja: Palvelun saatavuudessa on parantamisen varaa ja alueellista vaihtelua. Palvelutarpeen arviointi pitäisi tehdä nopeammin. Palveluissa pitäisi keskittyä enemmän ennaltaehkäisyyn. Sosiaalityöntekijöistä on pulaa, ja aika isoksi ongelmaksi nousee työssä jaksaminen. Asiakastyö koetaan kuormittavana ja riski uupua työssä on suuri. Työhyvinvointiin pitää kiinnittää paljon enemmän huomiota, uupumisen syyt selvittää ja tilanne korjata, tai meillä ei kohta ole työntekijöitä sitä kuuluisaa niukkuutta jakamassa.
Mutta se hyvä tässä uudistuksessa on, että vaikkakaan resurssit eivät ehkä kasva kuten monet toivovat, niitä voidaan jatkossa käyttää paremmin. Soteuudistuksen ytimessä on sosiaali- ja terveydenhuoltosektorin integraatio, josta parhaimillaan seuraa ehyeämmät hoitopolut ja saumattomammat palvelut, vähemmän asiakkaan pompottelua luukulta toiselle, parempi kokonaisuuden hallinta ja toivottavasti myös palvelujen saatavuuden paraneminen.
Valmistelutyö
Miten arvioisit tehtyä valmistelutyötä L-U hyte osalta? Oletko saanut siitä mielestäsi riittävästi tietoa ehdokkaana? Onko valmistelutyössä mielestäsi miltä osin onnistuttu/epäonnistuttu? // Eeva Marjatta Vesterinen
Tietoa on aika hyvin saatavana yleisellä tasolla. Detaljit eivät ole tässä vaiheessa olennaisia muutenkaan. Valmistelutyö näyttäisi olevan käynnissä, mutta monelta osin pahasti kesken tai jopa alkutekijöissään.
Olen lievästi kauhulla seurannut toimeenpanon valmiusastetta. Marraskuun tilannekuvassa Länsi-Uudenmaan osalta sopimusten siirtojen ja it:n lisäksi pikkuisen kesken näytti olevan johtamisen ja osaamisen tai yhdyspintojen työkokonaisuus, valmiusaste 0%. Palvelujen järjestämisen tila nyt ei voikaan vielä olla kovin korkea. Eli pitkä on matka tässäkin.
Aivan aluksi haluan…
Millaisiin toimiin aloittavan valtuuston tulisi mielestäsi ensisijaisesti ryhtyä? Onko sinulla mielessä asioita joita tulisi alueella erityisesti priorisoida? // Eeva Marjatta Vesterinen
Ensimmäisiä toimia on tietysti sopimusten siirtoihin liittyvät selvitykset, jotka edellisen tilannekuvan mukaan olivat pahasti kesken, it-asiat ja hallintosääntö, oletettavasti asetettaviin lautakuntiin tehtävät valinnat ja varmaankin pitää rekrytä hyvinvointijohtaja tai mikä se titteli nyt sitten tuleekaan olemaan.
Äärimmäisen tärkeänä pidän henkilöstöhallinnon ja muutosjohtamisen piiriin kuuluvan uuden organisaation ja työkulttuurin luomiseen hyväksi tehtäviä toimia ja suunnitelmia. Näin valtava organisaatiomuutos on siirtyvälle henkilöstölle raskas prosessi, ja se tulee etenkin suoraa sosiaali- tai terveydenhoitotyötä tekevälle vielä kaiken koronauupumuksen päälle. Henkilöstön hyvinvoinnin eteen pitää tehdä kaikki mahdollinen, sillä muuten homma menee metsään heti alusta, ja sen korjaaminen on pitkä tie.
Nyt pitää ymmärtää, että ennaltaehkäisyyn sijoitettu euro tuo sijoituksen moninkertaisesti takaisin ja lisää myös ihmisten hyvinvointia.
Rakenteelliset uudistukset
Tarvitaanko alueella rakenteellisia uudistuksia? Jos kyllä, millaisia olisit valmis ajamaan valtuutettuna lyhyellä/pitkällä aikavälillä ja miksi? Jos ei tarvita, miksi? // Eeva Marjatta Vesterinen
Rakenteellisista uudistuksista sen verran, että kyllä niitä tarvitaan, nimittäin aluksi nyt tämä soteuudistus, mikä jo on ihan järkyttävän kokoinen rakenteellinen uudistus. Hyvinvointialueen kuntien sotehallinnon ja päätöksenteon, hankintayksiköiden ja muiden vastaavien toimintojen kokoaminen yhteen yhdessä tietojärjestelmisen myötä tuo varmaan viimeistään keskipitkällä aikavälillä helpotusta kustannusten nousupaineeseen, samoin prosessien yhtenäistäminen, tehokkaat työnkulut ja vaikkapa hyvien käytäntöjen levittäminen. Tosiasia on kuitenkin se, että Suomen terveydenhuolto on jo nyt varsin kustannustehokasta, jos sitä vertaa muiden maiden järjestelmiin eli hukkaa on sinänsä vähän.
Suomen soteongelmat piilevät saatavuudessa ja ennaltaehkäisyssä. Ilman ennaltaehkäisyn selvää kehittämistä kustannusten nousupaine vie mahdollisuuksia saatavuuden parantamiseen. Nyt pitää ymmärtää, että ennaltaehkäisyyn sijoitettu euro tuo sijoituksen moninkertaisesti takaisin ja lisää myös ihmisten hyvinvointia.
Kuitenkin, vaikka mitä tehtäisiin, päädytään silti aika nopeasti palveluverkon tarkasteluun. Aivan varmasti palveluja tullaan tulevina vuosina keskittämään riippumatta siitä keitä valtuustossa istuu, ja minusta on ihan hyvä sanoa se ääneen. Se ei silti saa tarkoittaa lähipalvelujen katoamista eikä sen tarvitse tarkoittaa palvelutason huononemistakaan. Etäpalvelut, mobiilipalvelut ja rajoitetumman valikoiman palvelupisteet sekä kuntarajojen merkityksen poistuminen avaavat myös uusia mahdollisuuksia. Ihan selvää on, että jatkossa tarvitaan nimenomaan ennaltaehkäisyä parantavia matalan kynnyksen lähipalveluja esimerkiksi mielenterveyden hoidon parantamiseksi, mutta niiden parhaita järjestämistapoja kannattaa tarkoin selvittää.
Rahoitusmalli
Mitä mieltä olet alueen rahoitusmallista sekä rahoitusperusteista? Miten niitä tulisi mielestäsi kehittää tulevaisuudessa? // Eeva Marjatta Vesterinen
Rahoituksessa on aika niukasti sellaista liikkumavaraa, johon aluevaltuustossa voisi suoraan vaikuttaa. Rahoituspohja muodostuu kunnilta siirtyvästä soterahasta ja sitä korjataan vuosittain arvioidulla palvelutarpeen ja hintatason mukaan määräytyällä korotuksella, noin lyhyesti sanottuna. Asiakasmaksut muodostavat osan rahoituksesta. Viime vuonna päivitetty asiakasmaksulaki asettaa niille jonkinlaisen perälaudan. Jos maakuntaveromalliin mennään, on hyvinvointialueilla kenties enemmän vaikutusmahdollisuuksia ja toisaalta insentiivejä, mutta silloinkin tarvitaan tasausjärjestelmä vähentämään alueiden eroja. Toisaalta veromallien miettiminen ei ole aluevaltuuston tehtävä eikä sillä ole asiaan päätäntävaltaa.
Tietojärjestelmät
Tietojärjestelmät ovat tärkeitä mutta ei kai niillä hoideta ketään?
Soteuudistuksen onnistumisen takaamiseksi on rakennettava toimiva ja järkevästi johdettu tietoon pohjaava organisaatio, toimivat tietojärjestelmät sekä sujuvoitettava prosesseja, jotta rajallisia voimavaroja ei tuhlata tehottoman toiminnan ylläpitämiseen. Lisäksi terveydenhuollon painopistettä on siirrettävä ennaltaehkäisyn suuntaan. Ilman näitä toimia ei käytännön tasolla saavuteta soteuudistuksen hyviä tavoitteita eli esimerkiksi turvata matalan kynnyksen lähipalveluja, hyvinvointierojen kaventamista, mielenterveystyön edistämistä ja henkilöstön hyvinvointia.
Tietojärjestelmien toiminta on olennaista. Usein sote-it:stä puhuttaessa unohdetaan, että asiakastietojärjestelmien lisäksi tarvitaan palkka-, henkilöstö- ja taloushallintojärjestelmiä, joita ilman toiminta on käytännössä mahdotonta. Näiden hankinta ja/tai olemassa olevien järjestelmien yhteensovittaminen on pakko tehdä, ja tälle on työlle on hyvin vähän aikaa.
Tietojärjestelmillä ei hoideta ketään, mutta toisaalta ilman tietojärjestelmiä ei myöskään hoideta ketään.
Julkinen vai yksityinen tuotanto
Mitä mieltä ehdokkaat ovat siitä, että nykyhallitus on kaavaillut nostavansa julkisen puolen tuotannon suuremmaksi kuin se nykyisin on. Mitä ajattelet siitä, että esim. pienet yksityiset sote-alan tuottajat lopetettaisiin tai niiden toimintaedellytyksiä kovasti supistettaisiin?
Minun nähdäkseni on päivänselvää, että yksityisiä ja kolmannen sektorin toimijoita tarvitaan jatkossa ainakin yhtä paljon kuin nytkin. Sotesektorin työt eivät vähene kun väki vanhenee. Palvelutuotannossa pitää pyrkiä valitsemaan kokonaisuuden kannalta tehokkain ja tuottavin ratkaisu. Usein se on julkisen tahon itse järjestämä palvelu, mutta ihan hyvin se voi olla yksityinenkin. Pitää tietenkin muistaa, että hyvinvointialue vastaa hankkimansa yksityisen palvelun laadusta samalla tavoin kuin itse järjestämänsä palvelun laadusta, ja laadunvarmistuksen ja valvonnan kustannukset on huomioitava.
Riippumatta siitä miten palvelu tuotetaan, sen vaikuttavuutta pitää mitata, jotta ensinnäkin ymmärretään onko sen tuottaminen kustannustehokasta ja toisaalta tehdäänkö ylipäätään oikeita toimenpiteitä. Hyötyjen pitäisi olla kustannuksia suuremmat. Oikeiden mittareiden laatiminen on toki vaikeaa, sillä niiden tulisi olla tarpeeksi laajasti välilliset ja kerrannaisvaikutukset huomioivia.
Lisäksi sanoisin, että hankintayksiköihin tarvitaan parempaa osaamista – tai riittävästi resurssia. Oletan nimittäin, että osaamista usein on, muttei välttämättä aikaa tehdä työ riittävän laadukkaasti. Hankintojen laadun ja hinnan tasapainoon on kiinnitettävä huomiota, sillä pelkkä halpa hinta voi olla kallista. Huolellinen vaatimusmäärittelyjen ja laatukriteerien laatiminen on siihen käytetyn ajan arvoista. Ja tietenkin hankinnat pitää jakaa osiin siten, että myös pienet yritykset voivat kilpailla tasavertaisesti isojen toimijoiden kanssa.
Ja vaikka suhtauden jokseenkin pragmaattisesti julkinen / yksityinen -suhteeseen ilman ideologigia painolasteja, näen myös pari erityistä huomiota vaativaa asiaa. Lastensuojelun ja vammaispalvelun yksiköiden pitäisi minusta olla pääsääntöisesti julkisena tuotettua palvelua tai ainakin niiden laatua on tarkkailtava erityisellä huolella. Valvontaa on käsittääkseni lisätty ainakin vanhusten hoivapalveluihin, ja hyvä niin.
Hallintohimmeli
Kansalle kerrotaan, ettei hallintohimmeleitä synnytetä. Kuinka valtuutettuna vaikutat siihen, ettei niin kävisi? Haluaisitko, että joku ulkopuolinen asiantuntija mitoittaisi alueen kokoon nähden sopivan kokoisen ylimmän- ja keskitason virkahenkilöportaan, jottei hallinto kasvaisi ylisuureksi?
Joulu meni jo, joten on aika luopua himmeleistä. Soteuudistus itse asiassa purkaa hallintohimmeleitä ja sujuvoittaa päätöksentekoa, kun monesta toimijasta siirrytään yhteen. Tämä pätee niin it-järjestelmiin, tuotantoprosesseihin kuin hallintoonkin.
Minä lähtisin koko organisaation rakentamisessa MVG-ajatuksesta, siis Minimum Viable Governance. Kevyin mahdollinen hallintomalli, minimimäärä kontrollipisteitä ja päätöksenteko lähellä päätöksen kohdetta aina kun mahdollista. Arvovirran toiminnasta vastaava henkilö pystyy yleensä itse arvioimaan voiko tehdä päätöksen vai pitääkö se eskaloida. Pitää siis luottaa siihen, että ihmiset osaavat ja haluavat hoitaa työnsä hyvin. Tämä ei tietenkään tarkoita etteikö mitään kontrollia ole, tai etteikö aina tarpeen tullen voisi siirtää päätöksentekoa esihenkilölleen, ja tiettyjen kriteerien ylittyessä näin pitääkin tehdä.
Hallinnon osalta pitää ylimääräisiä kerroksia vältää. Hallintoresurssien ja viranhaltijoiden vähentäminen ei kuitenkaan ole mikään itseisarvo. Jos hallinnollisia tehtäviä ei saada resurssipulan takia hoidetuksi, palvelutuotanto kärsii ja luultavasti myös henkilöstön hyvinvointi. Lopputuloksena on huonosti toimiva organisaatio. Sujuvien prosessien käyttöönotto on toki tässäkin yksi avainkysymys.
Jos tämän kaiken rakentamiseen tarvitaan ulkopuolisia asiantuntijoita, niin sitten sellaisia hankitaan. Luultavasti tarvitaan.
Palkkojen harmonisointi
Sote-uudistukseen liittyy palkkojen harmonisointi. Tällä toimenpiteellä eri kuntien ja kuntayhtymien palkat harmonisoidaan eli yhdenmukaistetaan muodostettaessa hyvinvointialueita. Periaate on samasta työstä sama palkka, vaikka nyt markkinatalouden ehdoilla tilanne on ollut aina toinen. Palkoissa on eroja, kuten monilla muillakin aloilla. Aluevaaleissa asiaan pitäisi ottaa ehdokkaiden kantaa. Hyvä ehdokas, mikä on sinun ajatuksesi, kuinka palkat harmonisoitaisiin? Eri tavoissa on lopputuloksena kokonaisuudessaan jopa yli puolen miljardin euron ero.
Liikkeen luovutuksessa työntekijät siirtyvät vanhoina työntekijöinä. Palkkaharmonisointi pitää siis tehdä parin vuoden sisään, mutta paljon riippuu myös siitä millaisiksi tehtäväkohtaiset palkkatasot määräytyvät. Nythän joka kunnassa / kuntayhtymässä on oma tehtävien ja palkkojen vaativuusjärjestelmänsä tai ainakin sitä sovelletaan eri tavoin. Työn vaativuuden määrittelyn yhtenäistäminen on osa tätä harmonisointia, ja se on tehtävä oikeudenmukaisesti ja yhdenvertaisuutta tavoitellen.
Tämän jo Sipilän hallituksen aikana valmistuneen selvityksen mukaan palkkaharmonisoinnin kustannuspohja olisi noin 6,2 miljardia euroa ja kustannusten kasvu henkilöstön osalta olisi mediaanitavoitetasolla vähintään 75 miljoonaa euroa ja 9. desiilin tavoitetasolla vähintään 700 miljoonaa euroa vuodessa ja merkitsisi siis 0,7 % – 6,3 % korotuksia. Numerot ovat varmaan jonkin verran tarkentuneet ja muuttuneet, mutta iso kuva on varmaan oikealla hehtaarilla. Lopullinen totuus lienee jotain tuolta väliltä. Sotehenkilöstö siis saa keskimäärin palkankorotuksen, mikä on toki ihan oikein ja kohtuullista.
Olen Pete Simontschuk, kotoisin Espoosta, ja olen asunut nyt noin 15 vuotta Vihdissä Tervalammella. Perheeseen kuuluu puolison lisäksi yksi nuorukainen, vanhempi lapsi on aikuisen kirjoissa ja asuu jo toisaalla. Perheenjäseniksi voinee laskea myös kaksi pientä ja perin persoonallista koiraa.
Työkseni toimin IT-asiantuntijana Aalto-yliopistossa keskittyen lähinnä erilaisten opetukseen liittyvien media- ja esitystekniikan järjestelmäratkaisujen kehittämiseen.
Soteratkaisun tärkeimpiä tavoitteita ovat
yhdenvertaisuus
hyvinvointierojen kaventaminen
matalan kynnyksen lähipalvelut
7 vrk hoitotakuun toteuttaminen
mutkattomat hoitopolut
sotehenkilöstön hyvinvointi
kustannustehokkuus ja kustannusten kasvun hillintä
Keinoja onnistuneen soteratkaisun toteuttamiseen:
terveydenhuollon painopisteen siirtäminen ennaltaehkäisyn suuntaan
perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon parempi integrointi
yhtenäiset, käyttäjälähtöiset ja toimivat tietojärjestelmät
sosiaalipalvelujen ja terveydenhuollon yhteistoiminnan parantaminen
yhtenäinen palvelutarpeen arviointi
tietoon perustuva päätökseksenteko
toimiva johtamisjärjestelmä ja hallintomalli
ennakointi; datan ja AI:n hyödyntäminen
prosessien ja arvonluontiketjujen virtaviivaistaminen
digitaalisten asiointipalvelujen kehittäminen
suuremmat hankintayksiköt ja parempi keskitetty hankintaosaaminen
ostopalvelujen sujuva hankinta ja laadunvarmistus
Tulevaisuuden haasteita ei ratkota menneisyyden keinoin. Tiedolla johtaminen sekä kestävän kehityksen yhdistäminen järkevään taloudenpitoon ovat ratkaisevia tekijöitä niin soteratkaisun toteuttamisessa kuin muussakin julkisessa hallinnossa.
Suomen terveydenhuolto on tutkitusti maailman kustannustehokkainta ja laadultaan aivan huippuluokkaa*
Eipä uskoisi, kun yrittää varata lääkäriaikaa – ja saa sen kuukauden päähän. Tutkimusta ei silti käy kiistäminen: tulos on faktaa vuodelta 2018, eikä terveydenhuollon laatu ole mitenkään voinut kolmessa vuodessa tyystin romahtaa, etenkin kun trendi on siihen asti ollut kohti parempaa.
Miksi sitten tarvitaan soteuudistus jos kerran Suomi on ennestäänkin terveydenhuollon mallimaa?
Suomen terveydenhuollon ongelmat piilevät perusterveydenhuollon saatavuudessa ja sairauksien ennaltaehkäisyssä, ei niinkään terveydenhuollon laadussa. Asiakkaan näkökulmasta usein tärkeintä olisi saada hoitopalveluja nopeasti ja läheltä. Yhdenvertaisuus ei toteudu* ja terveyserot* ovat huomattavia. Työvoiman saatavuudessa on haasteita, eikä sitä yhtään helpota väestön ikääntyminen*, joka lisää myös ikäsidonnaisia sotekuluja.
Soteuudistus ei tietenkään korjaa näitä ongelmia kerralla kuntoon, ei tietenkään. Päinvastoin sotessa riittää tekemistä ja haasteita. Alkukaan ei ole ruusuinen: ratkaisua leivottiin vähintään vuosikymmen tai laskentatavasta riippuen kauemminkin. Aluevaalit piti järjestää jo 2018, sitten 2019, mutta koko soteratkaisu kaatui samoin kuin hallitus. Monen monta muutakin kummaa tässä matkalla on tapahtunut, ja monilta on usko loppunut jo aikaa sitten, myös minulta. Enkä voi väittää, että olisin koskaan ollut ainakaan aiemmin esitetyn maakuntahallinnon suuri kannattaja, eikä lopulta saavutettu malli liiallisine hyvinvointialueineen ole täysin optimaalinen. Lisäksi tuntuu, että uudistus viedään läpi aika rajulla vauhdilla.
Pelkästään uudelleenorganisoituminen on valtava työmaa, samoin it-järjestelmien yhtenäistäminen ja vaikkapa johtamisjärjestelmän luominen. Samaan aikaan on pidettävä pyörät pyörimässä ja vieläpä kurottava kiinni koronavuosien tuomaa hoitovelkaa. Yhteistyökuviot eivät nekään hioudu hetkessä. Uusien digipalvelujen hyödyntämistä tulisi edistää, mutta eivät ne itsestään tule käyttöönotetuiksi.
Haasteista huolimatta uusi sotemalli myös mahdollistaa paljon. Se tarjoaa aiempaan verrattuna valtavan paljon parempia mahdollisuuksia ja työkaluja ratkoa nykyisiä ja tulevia haasteita. Yhtenäiset tietojärjestelmät, arvonluontiketjujen virtaviivaistaminen, digitaalisten asiointipalvelujen kehittäminen, suuremmat hankintayksiköt ja parempi keskitetty hankintaosaaminen, ostopalvelujen parantaminen, yhtenäinen palvelutarpeen arviointi ja ylipäätään yhteistyön parantaminen ovat hyviä tavoitteita. Lisäksi perusterveydenhuolto saadaan paremmin integroitua erikoissairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen kanssa, jolla on ainakin lähtökohtaisesti toimintaa tehostava vaikutus. Hoitopoluista on paljon helpompi luoda mutkattomia ja ne päättyvät toivottavasti aiempaa harvemmin umpikujaan. Suuruuden ekonomia myös parantaa työvoiman saatavuutta. Henkilökunta saa vihdoin työrauhan ja toimintaa voidaan aidosti ja pitkäjänteisesti kehittää.
Toimintaa on tehostettava ja tuottavuutta edelleen lisättävä, mutta tehostaminen on tehtävä organisaation toimintamallien ja työnkulkujen järkeistämisellä, ei ennestään ylikuormitetun terveydenhuoltohenkilöstön työkuormaa kasvattamalla. Työkuorma on päinvastoin kevennettävä, ja tässä prosessien järkeistäminen on avainasemassa.
Tavoitteissa on mukana myös tietoon perustuvan johtamisen ja ohjaamisen periaate, joka on aivan olennainen uudistuksen onnistumisen kannalta. Datan perusteella voidaan seurata ja arvioida hoitojen ja toimenpiteiden vaikuttavuutta, jolloin voidaan entistä paremmin valita käyttöön parhaiten toimivaksi todettuja keinoja ja toimia. Kerättyä dataa on käytettävä palvelulaadun mittaamiseen. Tehokkaat ja toimivat laatumittarit ovat palvelun kehittämisen ja ohjaamisen kannalta aivan olennaisia, mutta tällä hetkellä niissä on puutteita. Laadun ja sen osatekijöiden määrittely on tehtävä huolella, jotta laatua kuvaavat mittarit voidaan asettaa ja kerätyn datan perusteella voidaan tarvittaessa tehdä tarvittavia ohjaustoimia palvelun sisältöön riittävän tehokkaasti ja mahdollisimman reaaliaikaisesti.
Toinen merkittävä asia on painopisteen siirtäminen keskitetysti ennaltaehkäisevän palvelun suuntaan. Varhainen puuttuminen ja ongelmien hoitaminen ajoissa on paitsi taloudellisesti kannattavampaa, myös inhimillisesti parempi ratkaisu. Tiedon keruuseen perustuvilla tekoälyä hyödyntävillä järjestelmillä voidaan jatkossa mahdollistaa merkittävästi parempi ennaltaehkäisevä ja yksilöllinen hoito. Dataa kerätään jo nyt varsin paljon, mutta sen hyödyntäminen on vielä aivan alkuvaiheessa. Hoito- ja sairaushistorian perusteella olisi mahdollista tehdä ennakoivia yksilöllisiä sosiaali- ja terveysongelmia ennaltaehkäiseviä hoitosuunnitelmia, jotka tunnistavat yksilöllisiä riskejä ja tarjoavat työkaluja niiden vähentämiseen aivan uudella tavalla. Tämä hyödyttää palvelun käyttäjää, mutta tarjoaa myös mahdollisuuden hillitä kustannusten kasvua.
Soteuudistuksessa useimpia kiinnostanee se, pääseekö jatkossa tarpeen tullen ripeästi hoitoon, onko lähin terveyskeskus helposti saavutettavissa, saako vanhuspalveluissa hyvää hoitoa, saako kipeän hampaan paikattua, löytääkö asunnoton kodin, saako vähävarainen lapsiperhe apua, kauanko mielenterveysongelmien kanssa kamppaileva joutuu odottamaan hoitoon pääsyä ja vastaavat käytännön asiat. Ja niin pitääkin: nämä ovat täsmälleen oikeita ja olennaisia asioita. Mutta jos soteuudistuksen perustuksia hallintohimmeleineen ja tietojärjestelmineen ei rakenneta oikein, tuhrautuu rajallisia voimavaroja tehottoman toiminnan ylläpitämiseen. Siksi uudistuksen alkuvaiheessa olennaisinta on rakentaa toimiva ja järkevästi johdettu organisaatio, toimivat tietojärjestelmät ja sujuvat prosessit. Ilman niitä käytännön tasolla ei saavuteta niitä hyötyjä, jotka uudistuksen myötä on nyt mahdollista saavuttaa.
On selvää, että soteuudistus tarvitaan, ja nyt lähdetään rakentamaan tulevaisuuden haasteet kestävää järjestelmää. Uudistus tarjoaa todellisen mahdollisuuden parantaa palveluja, yhtenäistää käytäntöjä ja järjestelmiä sekä liittää yhteen paljon entistä paremmin sosiaali- ja terveyspalveluja – ja lopulta säästää myös kustannuksissa, tai ainakin estää kustannusten hallitsemattoman kasvun. Tavoitteiden saavuttaminen kuitenkin vaatii muutosta ohjaavilta tahoilta kokonaisuuksien hahmottamista ja kykyä ymmärtää monimutkaisia systeemejä. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kehittämistä ohjaamaan tarvitaan ihmisiä, jotka kykenevät ennakoimaan tulevaa ja haluavat rakentaa hyvin johdettuja käyttäjälähtöisiä sotepalveluja.
Vihti politiikka -ryhmässä kysyttiin taannoin, millainen Vihti on vuosikymmenen kuluttua. Tällaisen vision virkkasin.
Ekologisen jälleenrakentamisen vuosikymmenellä Vihti on yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon mallikunta, jossa torjutaan aktiivisesti eriarvoisuutta. Tietoon perustuvan päätöksenteon ja tulevaisuuteen suuntaavan otteen ansiosta Vihdissä on käynnissä positiivisen kehityksen itseään ruokkiva kierre, jolle ei loppua näy.
Tervalammen osayleiskaava on valmistunut vuosikymmenen alkupuolella – kolmenkymmenen vuoden uutteran valmistelun jälkeen. Sen myötä alueelle nousee nyt uusia ekologisia pientaloja, joiden asukkaat arvostavat Vihdin viherviihtyvyyttä ja alueen hyviä liikenneyhteyksiä. Monet heistä tekevät etätöitä, kuten lukuiset muutkin Vihti-ilmiöstä innostuneet uudet kuntalaiset, ja mikäpä on tehdessä, kun valokuitua on joka niemessä ja notkelmassa, ja 5g-verkko kattaa koko kunnan. Kylän uudet lapset ja nuoret pääsevät syksyllä juuri remontoituun ja uudelleen avattavaan Tervalammen ympäristöpainotteiseen kouluun ja välttyvät näin koulukuljetuksilta. Se sopiikin ekokylänä tunnetun alueen imagoon. Lähimetsän hakkuu vuosikymmen sitten näkyy vielä maastossa, mutta vähitellen luonto toipuu ja puut kasvavat takaisin.
Kaikkia työtä ei tietenkään tehdä etänä. Onneksi kunnassa ymmärrettiin jo vuosikymmen sitten toimivan julkisen liikenteen ja metropolialueen yhtenäisen lippu- ja liikennejärjestelmän välttämättömyys. Ilman sitä Vihti-ilmiö olisikin kuihtunut alkuunsa. Eräät kunnan sisäiset reitit liikennöidään jo sähköisillä autonomisilla pikkubusseilla, jotka on kehittänyt Palojärven työpaikka-alueella toimiva vihtiläinen yritys. Alueelle on noussut hämmästyttävän nopeasti huomattava cleantech-keskittymä, jonka merkittävin yritys on eräs huomattavan suuri ja tunnettu akkutehdas.
Yrityselämä on muutenkin noussut uuteen kukoistukseen. Hyvä esimerkki toimivasta yritysyhteistyöstä on Nummelan sähköisen lentämisen osaamiskeskus, joka kokoaa ympärilleen maan parhaan tietotaidon. Luksian sähkölentokoneasennuksen perustutkinto on alalla kovin arvostettu ja vähän liiankin suosittu, mutta onneksi aloituspaikkoja lisättiin juuri samalla kun käynnistettiin myös alan jatkokoulutusohjelma. Sähköisen liikenteen muutoshuippu on nyt siirtynyt autoista lentämiseen, mutta myös raideliikenne kiinnostaa vihtiläisiä. Junaa ei silti ihan vielä kannata lähteä Huhmarin asemalle odottamaan, siinä vierähtäisi tunti jos toinenkin. Radan rakentaminen on kuitenkin jo käynnissä. Palveluliiketoiminta on kasvavan Nummelan suurin yrityssektori. Keskustaan on avattu jopa kaksi menestyvää kasvisravintolaa.
Etelä-Nummelan koulu on jäämässä pieneksi. Uuden koulun rakennusmateriaalista käytiin vilkasta keskustelua, mutta juuri ratkenneessa kunnallisessa kansanäänestyksessä huipputrendikäs savirakentaminen voitti täpärästi kilpailevan jurttakangasehdotuksen. Toteutuessaan jurtta olisi ollut Euroopan suurin, ja kannattajat toivoivat siitä kunnalle uutta vetovoimatekijää. Kaikki ovat silti tyytyväisiä päätökseen ja ennen kaikkea Vihdissä vallitsevaan osallistavaan päätöksentekokulttuuriin. Kansalaisyhteiskunta on vahva ja yhteistyöhenki rakentavaa. Vihdissä kunnioitetaan niin itseä, toisia kuin ympäristöäkin. Vihdin vetovoima on on ilman jurttiakin kasvanut kohisten, eikä vähiten 2021 tehdyn päätöksen ansiosta. Tuolloin tajuttiin panostaa kunnan kouluihin, ja tavoitteeksi asetettiin vaatimattomasti tehdä niistä maan parhaita. Kovin kaukana tuo tavoite ei enää ole.
Mutta vaikka niin moni asia onkin muuttunut paremmaksi, yksi asia on ja pysyy: keväinen koirankakkakeskustelu.
Olen Pete(r) Simontschuk, kotoisin Espoosta, ja olen asunut nyt yli 20 vuotta Vihdissä Tervalammella. Tervalampi on tuttu paikka jo lapsuudesta, sillä täällä asuu myös sukulaisia. Elokisoista onkin muistoja jo lapsuudesta!
Luen paljon sekä tietokirjallisuutta että fiktiota, kasvatan onnistuneesti chilejä ja toistaiseksi vähemmän onnistuneesti outoja puita, ulkoilen (enemmänkin voisi), pelailen (surkealla tasolla), rakentelen sähköisiä menopelejä, valokuvaan (joskin enää lähinnä puhelimella, paras kamera on se mikä on mukana), ja soitan kitaraa nykyään ehkä kolme kertaa vuodessa. Saatanpa joskus ratsastaakin.
Lukeminen kannattaa aina. Varsinkin kesällä ulkona, kun on lukukaverina kukkakärpänen. Tunnistaako joku teoksen?
Chocolate caramel jolokia, melko tulinen chili
Hillaa löytyy Palojärveltä
Kaikenlaisia kameroita on hyllyssä, mutta useimmat kuvat otan puhelimella.
Sähköllä toimivia menopelejä työn alla
Aloitin pari vuotta sitten todella pitkän tauon jälkeen uudellen pelaamisen. Tietäjät tietää, ettei näillä statseilla vielä varsinaisesti CS:ssä juhlita.
Kitaraa voisi kai soittaa useamminkin.
Lasimaalaus Hviträskissä: Olga Gummerus-Ehrström – Kilpakosijat / Rival Suitors, yksityiskohta.
Joskus voi ratsastaakin. Kuva: Sunni Krug
Työkseni toimin IT-asiantuntijana Aalto-yliopistossa Solutions for Teaching and Learning -tiimissä keskittyen lähinnä erilaisten opetukseen liittyvien media- ja esitystekniikan järjestelmäratkaisujen ja opetustilojen kehittämiseen. Myös teknologian saavutettavuusasiat ovat osa työtäni, samoin kuin teknologiaan suoraan tai välillisesti liittyvien trendien seuraaminen. Digitalisaation toteuttaminen vaatii prosessien tehostamisen lisäksi yleensä ymmärrystä asiakokonaisuuksien moniulotteisista keskinäisistä riippuvuuksista: yksi asia vaikuttaa toiseen ja kolmanteen, nämä vaikuttavat keskenään ja ne yhdessä vaikuttavat ensimmäiseen – ja niin edelleen. Samalla tavoin esimerkiksi kunnan toiminnot ovat joukko toisiinsa riippuvuussuhteessa olevia toimintoja eivätkä useinkaan aivan yksiulotteisia, ja näiden vaikutusten ymmärtäminen on tärkeää.
Aiemmin olen toiminut media-alalla kuvaajana, editoijana, monikameraohjaajana ja käyttömestarina sekä tehnyt viestintää ja mainoksia sekä printti- että sähköiseen mediaan ja toiminut media-alan yrittäjänä. Kouluttamisestakin on kokemusta. Livetuotannot vetivät puoleensa sen verran, että palasin 2024 tekemään av-ohjausta Kiekko-Espoon peleihin Metro Arenalle.
Miksi
Politiikka on minulle sillä tavoin kovin tuttua, että seuraan sitä aktiivisesti paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ja osallistun myös mielelläni keskusteluun, mutta myös sillä tavoin uutta, etten ole koskaan toiminut missään polittisessa luottamustoimessa. Arvostan kovasti kaikkia niitä ihmisiä, jotka haluavat antaa panoksensa paikalliseen päätöksentekoon. Haluen kuitenkin tarjota myös omaa työpanostani ja osaamistani yhteisten asioiden hoitamiseen. Teen yhteistyötä kaikkien kanssa, sillä se on ainoa tapa saada asioita eteenpäin.
Arvot
Minulle tärkeitä ja toimintaani ohjaavia arvoja ovat ympäristön hyvinvointi ja ihmisten yhdenvertaisuus.
Aikamme suurin haaste on ilmastonmuutos ja ympäristön tila muiltakin osin. Se olisi oikeastaan pitänyt jo paljon aiemmin ja laajemmin ymmärtää aikansa suurimmaksi ongelmaksi, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Tämä globaali ongelma näkyy enenevässä määrin paikallisella tasolla niin kunnan päätöksenteossa kuin jokaisen henkilökohtaisessa elämässäkin. Meidän on arjessamme omaksuttava uusia kestävän kehityksen tapoja, malleja ja ratkaisuja hyvin nopeasti, ja jotkut näistä muutoksista voivat tuntua hankaliltakin. Mutta mitä kauemmin viivyttelemme, sitä suuremmaksi ongelmat kasvavat ja sitä rankempiin keinoihin joudumme turvautumaan. Ekologisen jälleenrakentamisen yhteydessä tulee kuitenkin aina huolehtia siitä, että kaikki toimet tehdään oikeudenmukaisella ja yhdenvertaisella tavalla.
Ihmisten yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja perusoikeudet ovat jokaiselle tuttuja, ja usein ne nähdään itsestäänselvyytenä. Vaikka Suomessa esimerkiksi sananvapautta pidetään oletuksena, sitä uhkaa esimerkiksi verkossa leviävä vihapuhe ja maalittaminen. Muutaman vuoden takaisessa tutkimuksessa Suomi nähtiin Euroopan rasistisimpana maana. Tasa-arvo ei vieläkään täysin toteudu työelämässä. Syrjintää esiintyy paljon. Siksi yhdenvertaisuuden ja perusoikeuksien toteutumista pitää edelleen parantaa ja aktiivisesti vaalia – ja vastavasti eriarvoisuuden kasvua esimerkiksi talouden, terveyden, koulutuksen ja sosiaalisen ulottuvuuden osalta tulee torjua.
Näitä kahta arvoa yhdistää oikeastaan yksi asia, johon ne voi tiivistää: kunnioitus. Meidän pitäisi muistaa kunnioittaa enemmän toisiamme ja ympäristöämme. Paikallispolitiikan tasolla kunnioituksen periaatteen voi nähdä vaikuttavan niin laajasti kaikkeen tekemiseen, että sen pitäisi oikeastaan näkyä jo kunnan strategiassakin.
Miten
Päätöksenteon tulee pohjautua tietoon. Päätösten taustalle tulee löytää sekä dataa että asiantuntijoita, joilla on syvällistä ymmärrystä aihepiiristä. Haluan kuitenkin itsekin perehtyä asioihin riittävällä tasolla, jotta osaan esittää oikeat kysymykset oikeille henkilöille ja ymmärrän kokonaiskuvan. Pelkällä näppituntumalla syntyy harvoin hyviä tuloksia, mutta toisinaan päätöksiä joudutaan tekemään myös vajaan tiedon valossa. Tällöinkin olisi hyvä kyetä ymmärtämän syy-seuraussuhteita ja ennakoimaan suorien vaikutusten lisäksi myös välillisiä vaikutuksia. Ratkaisut löytyvät kuitenkin aina, kun vain halukkuutta niiden löytämiseen on riittävästi.
Tietoon perustuvan strategisen johtamisen periaate on jo Vihdissä käytössä, ja tätä tulee kehittää siten, että ajantasainen tilannekuva ja tulevaisuuteen suuntaava ote näkyvät strategiassa selkeinä tavoitteina, joiden toteutumista myös seurataan säännöllisesti, avoimesti ja läpinäkyvästi. Kuntalaisten osallistamista olisi hyvä lisätä. Tämä kaikki vaatinee jatkossa yhä parempia digitaalisia prosesseja, tiedon parempaa jakamista ja avoimia rajapintoja – nämä tehostavat toimintaa, vähentävät turhaa työtä ja lisäävät avoimuutta, mutta myös mahdollistavat julkisesti kerätyn yhteisen datan käytön monissa uusissa palveluissa, joita emme vielä osaa edes ennakoida.
Missä
Vaikka Nummelan alue on kunnan tulevaisuuden kannalta olennainen, tulee myös kirkonkylän ja muiden keskusten alueita kehittää jatkuvasti. Vihdin omaleimaiset kylät ovat kuntamme vahvuus, kyliä ei saa päästää kuihtumaan pelkiksi nukkumalähiöiksi. Tämä ei ole nollasummapeliä! Yhden alueen kehittäminen tukee koko kuntaa eikä ole muilta pois.
Mitä
Kaavoitus, koulutus, kouluratkaisut ja nuorten hyvinvointi, julkinen liikenne, kevyen liikenteen väylät, energiaratkaisut, yrittäjäystävällisyys, viherviihtyvyys, digitalisaatio, kunnan prosessien kehittäminen ja automatisointi, avoimet rajapinnat, tiedon hyötykäyttö ja tiedolla johtaminen sekä kestävän kehityksen yhdistäminen järkevään taloudenpitoon ovat ratkaisevia tekijöitä kunnan elinvoimaisuuden vahvistamisessa. Taustalla vaikuttavat megatrendit, jo aiemmin mainitun ilmastonmuutoksen lisäksi esimerkiksi kaupungistuminen ja väestön vanheneminen, on ymmärrettävä ja huomioitava.
Tiede, taide, sivistys, kulttuuri ja koulutus ovat avaimia hyvän tulevaisuuden luomiseen. Kulttuuriin sijoittaminen tuottaa tutkitusti moninkertaisesti hyötyjä suhteessa investointiin sekä suoraan taloudellisesti että välillisesti hyvinvoinnin ja työllisyyden kautta. Kunnan tunnettavuuden ja vetovoiman lisääjänä kulttuuri on ehkä merkittävin tekijä. Ja mitä meillä olisi ilman kotimaista, paikallista ja omaleimaista kultturia?
Laadukkaan koulutuksen järjestäminen on kunnan ykköstehtäviä. Miksi vihtiläinen koulu ei voisi olla Suomen paras?
Vihdissä pitää ponnistaa vähän enemmän, jotta saadaan alulle positiivisen kehityksen itseään ruokkiva kierre. Uusia asioita ja ratkaisuja pitää pystyä kokeilemaan rohkeammin. Tulevaisuuden haasteita ei ratkota menneisyyden keinoin.
Lyhyesti:
Perustan päätöksenteon tietoon. Suojelen sivistystä, koulutusta, kulttuuria ja ympäristöä. Autan luomaan elinvoimaista toimintaympäristöä, jossa asukkaat viihtyvät ja yritykset kasvavat kestävällä ja ympäristön huomioivalla tavalla.
Lopuksi
Elinikäisen oppimisen edellytys on elinikäinen uteliaisuus. Lifelong curiosity is the key to lifelong learning. Mitähän tuo olisi latinaksi? Saisi hienostelevan sloganin tai moton 😁